Toyota tiedotti maanantaina, että Sami Pajari nähdään tallin kuskina myös ensi kaudella. Pajari ajoi ensimmäisen täyden kautensa Rally1-autolla.
Pajari on kauden aikana ajoittain väläytellyt vauhtiaan, mutta on jäänyt kisavauhdissa kokeneempien Toyota-kuskien varjoon. Hän nappasi ensimmäisen palkintopallipaikkansa viikonloppuna Japanissa ja katsoo jo innolla kohti ensi vuotta.
– Päätavoite tällä kaudella on ollut saada tarvittava kokemus, jotta tällä tasolla pystyy kilpailemaan, mutta olemme siitä huolimatta pystyneet osoittamaan myös hyvää vauhtia jokaisessa rallissa, Pajari pohtii tallin tiedotteessa.
Tulevaisuudessa Pajari toivoo taistelevansa entistä tiukemmin kärkisijoista ja mestaruudesta.
– Tiedän, että minulla on vielä paljon töitä edessä päästäkseni sinne missä haluan olla, joka on taistelemassa maailmamestaruudesta, Pajari naulasi.




























