
Kansainvälinen autoliitto FIA vahvistaa myöntäneensä F1-talli Red Bullin pyynnöstä superlisenssin 17-vuotiaalle ruotsalaiskuljettaja Arvid Lindbladille.
Englannissa varttunut, mutta myös Ruotsin kansalaisuuden omaava Lindblad täyttää 18 vuotta 8. elokuuta. FIA:n sääntöjen mukaan kuljettajan on oltava vähintään 18-vuotias ennen kuin hänelle myönnetään F1-sarjassa kilpailemiseen vaadittava superlisenssi.
FIA on nyt siis kuitenkin myöntänyt tulokaskauttaan F2-sarjassa ajavalle Lindbladille superlisenssin ja perustelee päätöstään tähän tyyliin:
– FIA on vastaanottanut pyynnön myöntää superlisenssi Arvid Lindbladille ennen hänen 18-vuotispäiväänsä. Otettuaan huomioon pyynnön tueksi esitetyt tiedot, maailmanneuvosto totesi, että kuljettaja on viime aikoina ja johdonmukaisesti osoittanut erinomaista kykyä ja kypsyyttä formula-autoissa, ja siksi hyväksyi pyynnön, tiedotteessa todetaan.
Lindblad on kuulunut jo useamman vuoden Red Bullin nuorten kuljettajien ohjelmaan. Hän on ehtinyt ajaa jo yhden testijakson F1-autolla.
Superlisenssi merkitsee samalla sitä, että Lindblad tulee ajamaan näillä näkymin yhden F1:n vapaan harjoituksen ennen kuin hän täyttää 18 vuotta.
On myös mahdollista, että Lindblad nähtäisiin tositoimissa F1-kisassa Red Bullin kakkostallin Racing Bullsin autossa. Red Bullin on nostettava Racing Bullsin toinen kuljettaja, eli joko Isack Hadjar tai Liam Lawson parrasvaloihin, mikäli Max Verstappenille mätkäistään yhden kisan kilpailukielto.
Verstappen on vain yhden rangaistuspisteen päässä kilpailukiellosta. Hänen on vältettävä rangaistuspistettä kahdessa seuraavassa GP:ssä, ennen kuin tili nollaantuu.
Lindbladin odotetaan nousevan F1-sarjaan joka tapauksessa viimeistään vuonna 2026. Hän on tällä hetkellä kolmantena F2-sarjassa.