F1-talli Red Bull on tarjonnut Yuki Tsunodalle harvinaisen piristysruiskeen tulevan viikonlopun Hollannin GP:hen, sillä hänen autonsa paketti on lähempänä Max Verstappenin versiota kuin kertaakaan tällä kaudella.

Japanin GP:stä alkaen Liam Lawsonin paikan ottanut Tsunoda on useimmiten saanut päivitykset Verstappenin jälkeen, mikä on usein näkynyt selvinä kierrosaikaeroina kaksikon välillä.

Nyt Tsunodalle ei ole tarjolla enää mitään tekosyitä, sillä hänen autonsa on lähes samanlainen kuin Verstappenin. Vauhdillisesti kaksikon pitäisi pystyä siis lähes samaan.

– Aika lähellä ollaan. En tiedä vielä tarkkoja yksityiskohtia, mutta Spa’n edellä eroa oli selvästi enemmän. Nyt tilanne ei ole sellainen. Silti meidän täytyy jatkaa kehitystyötä, sillä Unkarissa näimme, kuinka vaikeaa meillä oli tiiminä. Olimme molemmat vähällä pudota Q1:ssä, mikä ei ole meille normaalia. Autoa on pakko saada paremmaksi, mutta ainakin tällä kertaa autot ovat hyvin samankaltaiset, Tsunoda paljasti Racingnews365-sivustolle.

Tsunodan olisi pakko saada tuloksia aikaan. Hän on kerännyt Suzukan jälkeen vain seitsemän MM-pistettä ja viimeiset seitsemän kisaa hän on ollut pisteettömässä putkessa.

Tsunoda tietää itsekin, että hänen paikkansa Red Bullilla on uhattuna, mikäli hän ei pysty parantamaan.

– Totta kai minun täytyy parantaa, Tsunoda myönsi.

– Viimeiset kaksi kisaa ennen kesätaukoa menivät vauhdin osalta aika hyvin, vaikka tuloksista sitä ei välttämättä nähnyt. Usein huomio kiinnittyy vain lopputulokseen, mutta vauhti oli päivitysten jälkeen selvästi parempaa. Opimme paljon kauden ensimmäisellä puoliskolla sen jälkeen, kun liityin Red Bullille – erityisesti yhteistyö ja ymmärrys insinöörien kanssa on mennyt eteenpäin. Nyt olemme valmiita aloittamaan kauden toisen puoliskon vahvasti.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)