Yuki Tsunodan aika Red Bullissa on tulossa päätökseen tämän kauden jälkeen. Hänen seuraajallaan käydään jo kovaa spekulaatiota.

Tsunoda sai odottamansa näyttömahdollisuuden, kun korvasi Liam Lawsonin kesken kauden. Japanilaisen vauhti on ollut kuitenkin surkeaa ja hän on jäänyt kauas Max Verstappenista.

Tsunodan sopimus Red Bullin kanssa päättyy tähän kauteen eikä sitä olla useiden F1-lähteiden mukaan jatkamassa, mutta Red Bull pitää yllä virallista linjaa siitä, että kaikki on vielä mahdollista. Aiemmin ykkösvaihtoehdoksi Tsunodan korvaajaksi esitettiin vahvaa tulokaskautta Racing Bullsilla ajanutta Isack Hadjaria, mutta katseet ovat kääntyneet toiseen suuntaan.

Amerikkalaislähteiden mukaan Red Bullin kiinnostuksen kohteena olisi nelinkertainen IndyCar-mestari Alex Palou. Espanjalainen ei ole koskaan saanut näyttömahdollisuutta F1:ssä, vaikka on toiminut useiden kausien ajan McLarenin varakuskina.

Amerikkalaislähteet tietävät kertoa, että Red Bull olisi valmis ostamaan hänen sopimuksensa ulos ja istuttamaan hänet Max Verstappenin viereen ensi kaudeksi. 

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)