Rallin MM-sarjastakin tuttu Nasser Al-Attiyah kruunattiin lauantaina Saudi-Arabiassa ajetun Dakar-rallin kokonaiskilpailun voittajaksi.
Qatarilaiselle voitto oli uran kuudes legendaarisessa aavikkokilpailussa.
Ratkaisevaa draamaa ei päätösetapilla enää nähty, sillä Al-Attiyah keskittyi varmistamaan kokonaiskilpailun ykköstilan. Hän ajoi maaliin vasta 36. sijalla, mutta aiemmin rakennettu etumatka kesti loppuun asti. Lopputuloksissa Al-Attiyah päihitti toiseksi sijoittuneen Fordin Nani Roman vajaan kymmenen minuutin erolla.
Voitto oli historiallinen myös Al-Attiyahin tallille, sillä Dacia juhli Dakarissa ensimmäistä kokonaiskilpailun ykkössijaansa.
– Tämän kilpailun voittaminen tuntuu aina erityiseltä. Kartanlukijani Fabian Lurquin ja koko tiimi tekivät valtavan työn, Al-Attiyah sanoi kilpailun päätyttyä.
Hän muistutti, ettei menestys tullut helpolla. Rallin aikana matkaan mahtui myös vaikeuksia, mutta ratkaiseva käänne nähtiin viimeisen viikon maratonetapilla, jolla Al-Attiyah pystyi repimään ratkaisevan eron pahimpiin haastajiinsa.
– Sen jälkeen meillä oli noin 12 minuutin johto. Myös sitä seurannut erikoiskoe sujui erinomaisesti, ja silloin ymmärsimme, että Dakar on meidän, Al-Attiyah kertasi.
Pitkäjänteinen työ kantoi lopulta hedelmää.
– Olemme tehneet kovasti töitä viime vuodesta lähtien. Ehkä en näytä kaikkea ulospäin, mutta tämä voitto tuntuu syvällä sydämessä, Al-Attiyah kuvaili.
Rallimestarit Sébastien Loeb ja Carlos Sainz jäivät lopulta kauas kärjestä. Loeb oli kokonaiskilpailun neljäs ja Sainz viides.































