
Rallin MM-sarjan tulevaisuudella on spekuloitu paljon viime aikoina. Näillä näkymin jatkossakin nähdään vähintään kaksi huipputallia kisaamassa mestaruudesta.
Tälläkin kaudella rallin MM-sarjassa Toyota ja Hyundai taistelevat kisavoitoista, kun taas M-Sportin Fordin kuskit täyttävät lähtöpaikat ja pyrkivät iskemään kiilaa kärkitallien väliin. Näillä näkymin asetelmat säilyy myös samana tulevaisuudessa.
Rallisivusto DirtFishin mukaan Hyundai olisi jatkamassa MM-sarjassa myös ensi kaudella, vaikka jossain vaiheessa näytti siltä, että korealaistalli saattaisi olla lähdössä.
– Minulla ei ole vielä tiedotettavaa, sillä kun sen aika tulee, niin teemme sen virallisesti. Tallipäällikkönä haluan olla optimistinen ja teen töitä äärimmäisen kovaa ympärilläni olevien ihmisten kanssa, jotta jatkamme, Hyundain tallipomo Cyril Abiteboul paljasti.
DirtFishin lähteen mukaan Hyundain jatko on sinettiä vaille selvä.
– Olemme aika varmoja, että Hyundai jatkaa toistaiseksi. Käsitykseni mukaan Koreassa on tehty päätöksiä ja lopputulema on hyvä ensi kautta ajatellen. Vuodelle 2027 täytyy katsoa, mutta voimme pitää sormet ristissä, että sekin näyttää positiiviselta.
Hallitseva maailmanmestari Thierry Neuville on myös optimistinen tallin jatkosta.
– Suunta tuntuu olevan positiivisempi kuin muutama kuukausi sitten, mutta vahvistusta ei vielä ole.
MM-ralli jatkuu tänä viikonloppuna Sardiniassa.