Rallin MM-sarjassa viime kaudella säväyttänyt latvialainen Martins Sesks avaa kautensa tällä viikolla, kun hän osallistuu M-Sport Fordin Rally1-autolla Ruotsin MM-ralliin.
Sesks ajoi viime kaudella muun muassa Latviassa ja Puolassa M-Sportin kalustolla ja antoi hyviä näyttöjä.
Hyvät näytöt riittivät nyt siihen, että Sesks ajaa M-Sportin riveissä puolikkaan MM-sarjakauden.
Ruotsissa Sesks on kuitenkin täysin uuden haasteen edessä. Kyseessä on latvialaisen uran ensimmäinen talviralli ykkösluokan kalustolla.
– Olen innoissani paluusta Rally1-luokkaan M-Sportin kanssa, ja olen kiitollinen mahdollisuudesta ajaa heidän kanssaan puolet kaudesta. Tämä antaa meille enemmän tilaisuuksia näyttää vauhtiamme ja kypsyyttämme auton ratissa, Sesks kommentoi.
– Tämä on kauden ensimmäinen rallimme ja samalla ensimmäinen lumirallimme Rally1-autolla. Se tulee olemaan hieno kokemus ja varmasti myös hyvä oppimisprosessi!, Sesks jatkoi.
Puolen kauden kuljettajilla ei ole mestaruuspaineita. Toki hyviä tuloksia olisi hyvä saada, jos mielii saada koko kauden ajopaikan pääluokasta vielä jossain vaiheessa.
– Koska ajamme vain puolet kaudesta, meillä on vähemmän pitkäaikaista painetta, ja voimme keskittyä rallikohtaisesti siihen, miltä ajaminen tuntuu ja millainen vauhtimme on. Odotan innolla lumella ajamista – nautin todella näistä olosuhteista ja lumipenkkien hyödyntämisestä ajolinjoilla. Siitä tulee varmasti hauska viikonloppu, ja odotan sitä todella paljon.
Ruotsin MM-ralli ajetaan Uumajan ympäristössä 13.-16. helmikuuta.
Ville Hirvonen




























