
Kansainvälinen autoliitto FIA on pistänyt perustellun painostuksen alla kohusäännön uusiksi. Rallin MM-sarjan ja F1:n kuljettajien mahdollisesta kiroilusta tulee jatkossa – kärjistettynä sanoen – puolet halvempaa.
FIA tiedotti keskiviikkona alentaneensa käytössääntörikkomusten enimmäisrangaistuksia 50 prosentilla.
Kuljettajat ovat protestoineet yhteisellä rintamalla rangaistusten ankaruutta.
Erimielisyydet kuljettajien ja Mohammed Ben Sulayemanin johtaman FIA:n välillä kärjistyivät, kun Hyundain Adrien Formaux’lle mätkäistiin 10 000 euron sakot Ruotsin MM-rallissa.
Rallin MM-sarjan kuljettajat ja kartanlukijat protestoivat FIA:n toimia perustamansa yhdistyksen WoRDA:n kautta.
Kiistelty Ben Sulayem kertoi huhtikuussa harkitsevansa sääntömuutoksia kuljettajilta tulleen palautteen jäljiltä.
Uusien sääntöjen mukaan kuljettajalle huonosta käytöksestä määrättävä perusrangaistus on aiemman 10 000 euron sijaan 5 000 euroa.