Fernando Alonso ajoi kymmenenneksi viikonlopun Austinin osakilpailussa. Espanjalainen oli kuitenkin kaukana tyytyväisestä tallin vauhtiin.

Alonso lähti kisaan kymmenennestä ruudusta ja ajoi samalla sijalla myös maaliin. Alonson mukaan Aston Martin on kuitenkin tällä hetkellä lähtöruudukon toiseksi hitain talli.

– Olimme hitaita edellä oleviin verrattuna ja pidättelimme Racing Bullsia. He olivat koko ajan sekunnin sisällä meistä, joka tarkoittaa heillä olleen enemmän vauhtia kuin meillä. Meillä oli kisassa enemmän vaikeuksia kuin kertaakaan tällä kaudella, Alonson manaili.

– Olemme tällä hetkellä ehkä yhdeksänsiä. Ehkä Alpinella on enemmän vaikeuksia kuin meillä.

– Haas on selvästi edellämme ja Olliella [Bearman] oli vahva kisa. Sauber on varmasti edellämme ja Williams on toisella tasolla. Takanamme ei ole montaakaan tallia tällä hetkellä, Alonso jatkoi.

Aston Martin Mike Krack oli kuitenkin optimistisempi tallinsa edesottamuksista. Hänen mukaansa vauhtiin vaikuttivat myös renkaat, taktiikka ja ruuhkat.

– Meidän täytyy katsoa dataa yksityiskohtaisesti, sillä jotkut ajoivat pehmeillä renkailla, jotkut keskiseoksella ja jotkut kovilla. Meidän täytyy käydä nämä numerot läpi ja ketkä olivat ruuhkassa, keillä oli DRS ja niin edelleen, ennen kuin voimme sanoa missä olemme vauhdin suhteen.

– Olemme ehkä joskus liian itsekriittisiä. Meidän täytyy myös muistaa juhlia positiivisista asioista, Krack muistutti.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)