Monzan F1-viikonloppu saatiin käyntiin perjantain ensimmäisillä vapailla harjoituksilla. Nopeinta vauhtia pitivät Ferrarit Lewis Hamiltonin johdolla.

Harjoitukset saivat ylimääräisen käänteen hieman puolivälin jälkeen, kun harjoitukset keskeytettiin. Edelliskisassa palkintopallille ajanut Isack Hadjar käväisi hieman soralla tuoden kiviainesta mukanaan takaisin radalle.

Punaiset liput olivat voimassa puhdistustöiden ajaksi. Charles Leclerc ohitti Sauber-auton punaisten lippujen heiluessa ja tilannetta tutkittiin, mutta Leclerc selvisi tilanteesta lopulta ilman rangaistusta.

Hamilton oli kotiyleisön riemuksi nopein ennen tallikaveriaan Leclerciä. Williamsin Carlos Sainz oli kolmas ennen Red Bullin Max Verstappenia ja Mercedeksen Kimi Antonellia.

MM-sarjan kakkonen Lando Norris oli lopulta kuudes Oscar Piastrin antaessa oman paikkansa varakuski Alex Dunnelle. Kärkikymmenikköön nousivat myös Alex Albon (Williams), George Russell (Mercedes), Fernando Alonso (Aston Martin) ja Hadjar (Racing Bulls).

Toiset harjoitukset ajetaan 18-19. Lauantaina edessä ovat kolmannet harjoitukset ja aika-ajot.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)