Red Bull antoi keskiviikkona potkut pitkäaikaiselle tallipäällikölleen Christian Hornerille, 51. Sky Sports oli saanut haltuunsa nauhoitteen Hornerin pitämästä tunteikkaasta puheesta Red Bullin henkilökunnalle.

Puheen aikana kyyneliin puhjennut Horner oli saanut suuret suosionosoitukset henkilökunnalta tallin päämajassa Englannin Milton Keynesissa. Horner johti Red Bull-tallia 20 vuoden ajan.

– Red Bull ilmoitti minulle eilen, että en olisi enää operatiivisesti mukana tiimin toiminnassa. Pysyn edelleen yhtiön palveluksessa, mutta luovutan operatiivisen viestikapulan.

– Se tuli itsellenikin shokkina. Olen ehtinyt pohtia asiaa viimeisten 12 tunnin aikana ja halusin seistä teidän kaikkien edessä kertoakseni tämän uutisen ja ilmaistakseni kiitollisuuteni jokaiselle tiimin jäsenelle, joka on antanut niin paljon viimeisten 20 ja puolen vuoden aikana, Horner oli jatkanut.

Red Bull-talli saavutti Hornerin johtama kahdeksan kuljettajien ja kuusi valmistajien maailmanmestaruutta. Horner kipparoi Red Bullia kaiken kaikkiaan 405 GP:ssä. Red Bull voitti niistä 124.

– Kun saavuin 20 vuotta sitten, niin harmaita hiuksia oli muutama vähemmän. Tulin tiimiin, enkä tiennyt mitä odottaa, mutta minut otettiin heti tervetulleeksi ja aloimme rakentaa F1-sarjan mahtipontiseksi muodostunutta tiimiä. Tiimin seuraaminen ja siihen kuuluminen on ollut elämäni suurin etuoikeus.

Hornerin Red Bullin tallipäällikkönä korvaa Laurent Mekies. Mekies on toiminut Red Bullin sisartallin Racing Bullsin tallipäällikkönä.

Kausi jatkuu 25.-27. heinäkuuta Span radalla ajettavalla Belgian GP:llä.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)