Poliisi on pidättänyt neljä miestä, joiden epäillään syyllistyneen Michael Schumacherin entisen managerin Willi Weberin väkivaltaiseen ryöstöön.

32–55-vuotiaat epäillyt otettiin kiinni Romaniassa osana kansainvälistä operaatiota. Lisäksi viranomaiset tekivät kotietsinnän 31-vuotiaan epäillyn asunnossa, ja lisäetsintöjä suoritettiin Ranskassa ja Saksassa.

Ryöstö tapahtui viime joulukuussa Weberin huvilalla Stuttgartissa. Tutkinnan mukaan tunkeutujat sitoivat Weberin, hänen vaimonsa ja taloudenhoitajansa, minkä jälkeen he murtautuivat useisiin kassakaappeihin ja veivät niiden sisällön.

Poliisin mukaan ryöstössä anastettiin käteistä rahaa ja koruja useiden satojentuhansien eurojen arvosta.

Pidätetyt neljä miestä on määrätty tutkintavankeuteen, ja heidän odotetaan siirrettävän Saksaan myöhemmin.

Stuttgartin poliisipäällikkö Markus Eisenbraun kuvaili tapausta poikkeukselliseksi.

– Epäiltyjen ennennäkemätön häikäilemättömyys on luonnollisesti lisännyt tutkintaan kohdistuvaa painetta, Eisenbraun sanoi.

– Valitettavasti emme voi poistaa uhrien kokemaa puolustuskyvyttömyyden ja hämmentyneisyyden tunnetta, mutta voimme varmistaa, ettei kukaan muu joudu kokemaan tällaisia kauheita hyökkäyksiä omassa kodissaan.

Tutkijoiden mukaan Weber ei välttämättä ollut ainoa uhri. Poliisi epäilee ryhmän syyllistyneen samankaltaisiin ryöstöihin myös muiden pariskuntien kodeissa.

Michael Schumacher voitti F1-urallaan seitsemän maailmanmestaruutta. Saksalaislegenda joutui Ranskan alpeilla vakavaan lasketteluonnettomuuteen joulukuussa 2013, eikä hän ole sen jälkeen esiintynyt enää julkisuudessa.

LUE MYÖS: Edessä täyttä dominointia? Näin kommentoi Esapekka Lappi (RalliF1.fi)