Ferrarin Lewis Hamilton pettyi Ferrarin vauhdin puutteeseen Bakun F1-osakilpailussa.

Seitsemänkertainen F1-maailmanmestari Hamilton jäi kahdeksanneksi sunnuntain kilpailussa Azerbaidžanissa. Heikon aika-ajon vuoksi hän starttasi vasta 12. ruudusta, eikä nousu kisan aikana tuonut toivottua tulosta.

Hamilton sijoittui niukasti tallikaverinsa Charles Leclercin edelle, vaikka tiimin epäonnistuneet ohjeet paikkojenvaihdosta sekoittivatkin Ferrarin taktiikkaa.

Britti kuitenkin harmitteli ennen kaikkea sitä, ettei tallin vauhti riittänyt radalla, jolla Ferrari on aiemmin ollut vahva.

– Ei hyvä. Olimme hitaita. Lopputulos on yksinkertaisesti pettymys. Eilen vielä tunsin suurta optimismia harjoitusten perusteella. Toisen harjoituksen jälkeen auto tuntui todella hyvältä, Hamilton kertasi.

– Luulen, että menimme väärään suuntaan auton säätöjen kanssa, mutta ennen kaikkea vauhtimme ei vain riittänyt edellä ajaneiden tasolle. Aika-ajo on ratkaisevan tärkeä, sen näkee jo Williamsin suorituksesta – he tekivät upeaa työtä, onnittelut heille, loistava tulos, Hamilton jatkoi.

Moottoriurheilussa tallikaverin voittaminen on aina hyvin tärkeää ja se on se vähimmäistavoite. Sen Hamilton saavutti Bakussa, mutta mitään merkitystä asialla ei hänelle ollut.

– Olen toki tyytyväinen, että nousin 12. sijalta, mutta tuolla sijoituksella ei lopulta ole minulle juuri merkitystä, Hamilton latasi.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)