Hyundain Ott Tänak on ainakin vielä teoriassa mukana rallin MM-taistelussa, kun Keski-Euroopassa ajetaan tulevana viikonloppuna kauden kolmanneksi viimeinen kisa.
Tänak on kuljettajien MM-sarjassa neljäntenä Toyota-kolmikon Sébastien Ogier–Elfyn Evans–Kalle Rovanperä takana. Eroa kärkeen on toki kertynyt jo 43 pistettä.
Tänak uhkuu kuitenkin itseluottamusta haastavan asvalttikisan alla.
– Olemme ajaneet Keski-Euroopan rallissa jo useaan otteeseen, joten tiedämme melko hyvin, mitä odottaa. Tämä on kilpailu, joka on hyvin riippuvainen sääolosuhteista, Tänak sanoo.
– Leikkauksia on paljon, ja tiet voivat muuttua todella likaisiksi. Mitä kauempana olet lähtöjärjestyksessä, sitä enemmän yllätyksiä kohtaat – jokainen auto vetää lisää likaa tielle, hän jatkaa.
Paljon ratkaistaan – luonnollisesti – myös ratin ja istuimen välissä.
– Myös ajotyyli on ratkaisevassa asemassa, etenkin kun pito vaihtelee suuresti, erityisesti sateen jälkeen. Kokemuksella on täällä todellista merkitystä, virolainen sanoo.
Tänak tiedostaa nyt tilanteen. Vain huippuonnistuminen pitää vielä hänen MM-haaveensa elossa.
– Olemme yhä mestaruustaistelussa mukana, joten huipputason suorituksen tekeminen on ehdottoman tärkeää.





























