Hyundain Ott Tänakin rallin mestaruushaaveet kokivat käytännössä ratkaisevan kolauksen, kun hän ajoi Keski-Euroopan MM-rallissa kolmanneksi. Tänakille jäi kisasta hampaankoloon.
Tänak taisteli loppuun asti kokonaiskisan kakkospaikasta, mutta Toyotan Elfyn Evans ajoi erittäin vahvan sunnuntain nousten lopulta toiseksi. Vaikka Tänakin mestaruus on vielä matemaattisesti mahdollista, niin Evansin 50 pisteen etumatka on liian iso kurottavaksi kiinni.
– Teimme kaiken mitä pystyimme viikonloppuna ja meidän täytyy olla lopputulokseen tyytyväisiä, Tänak aloittaa kisan kertaamisen Hyundain verkkosivuilla.
– Oli raskas viikonloppu. Meillä oli pieniä vaikeuksia perjantaina ja menetimme paljon, mutta lauantaina pystyimme taistelemaan hieman takaisin. Sunnuntaina pitoa oli paljon ja pääsimme kunnolla kilpailemaan, muttemme löytäneet vastauksia Toyotalle. Nautin taistelusta, mutten nauttinut sen häviämisestä, Tänak manaili.
Tänak on MM-sarjassa neljäntenä. Eroa Kalle Rovanperään ja Sebastien Ogieriin on 37 pistettä.





























