Red Bull onnistui rengastaktiikassaan Qatarin F1-kisassa McLarenia paremmin Max Verstappenin noustua kolmannesta lähtöruudusta voittoon.

Verstappen piti samalla mahdollisuutensa MM-taistossa hengissä. MM-sarjan kärkimies Lando Norris johtaa Verstappenia 12 ja Oscar Piastria 16 pisteellä.

Piastri ajoi Qatarin GP:ssä toiseksi. Hän teki selväksi, ettei ollut ihan tyytyväinen, vaikka mestaruusmahdollisuutensa säilyttikin.

-Ei ollenkaan niin huono. Viikonloppu on ollut hyvä ja vauhti on ollut vahvaa. Mutta tätä on tällä hetkellä kyllä vaikea niellä, kommentoi Piastri F1:n haastattelussa.

Piastrille palkintosija oli ensimmäinen sitten syyskuun alussa ajetun Monzan kilpailun. Mutta pettymys oli varmasti iso, koska voitto olisi ollut paremmalla rengastaktiikalla Qatarissa otettavissa. Starttasihan Piastri paalupaikalta.

LUE MYÖS: TPS kertoi suru-uutisen (FutisUutiset.fi)