Niklas Ajo käynnistää Moto3-luokan MM-kauden sunnuntaina Losailin radan kuudennesta lähtörivistä Qatarissa. Ajo ajoi lauantai-illan aika-ajossa 16:nneksi lukemin 2.09,750.

– Teknisiä ongelmia riitti koko aika-ajon ajan. Probleemaa oli tällä kertaa siksi paljon, että ei niitä kannata lähteä yksilöimään. No, tällainen kuuluu tähän lajiin. Ei voi mitään, totesi Ajo.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Ajo ajoi harjoituksissa KTM:n tehdaspyörällään kahdeksanneksi parhaan kierrosajan 2.08,581.

– Vauhti on kyllä ihan hyvällä tasolla ja voin lähteä sen osalta luottavaisin mielin sunnuntain kilpailuun.

Suomalaisessa Avant Tecno-tiimissä kilpaileva Ajo, 18,, on tunnettu terävistä starteistaan.

– Olen onnistunut tekemään ennenkin hyviä nousuja noilta lähtöpaikoilta. Ja eipä silti, ei tuo sijoitus ollut mitenkään huono, kun tekniset ongelmat otetaan huomioon.

Paalupaikan Losailin hiekasta likaisella ja liukkaalla radalla vei nimiinsä suomalaistalli Ajo Motorsportin espanjalaiskuljettaja Luis Salom ajalla 2.07,229. Paalupaikka oli viime kaudella MM-hopeaa saavuttaneelle Salomille uran ensimmäinen.

Taistelu Moto3-luokan kauden ensimmäisistä MM-pisteistä käynnistyy sunnuntaina klo 19.

Aika-ajotulokset:

1. Luis Salom Espanja, Red Bull KTM Ajo, KTM 2.07,229
2. Maverick Vinales Espanja, Team Calvo, KTM + 0,108
3. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM + 0,367
4. Jonas Folger Saksa, Mapfre Aspar Team, Kalex KTM + 0,665
5. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra Racing, Mahindra + 1,180
6. Alan Techer Ranska, CIP Moto3, TSR Honda + 1,242
7. Jakub Kornfeil Tshekki, Redox RW Racing GP, Kalex KTM + 1,253
8. Efren Vazquez Espanja, Mahindra Racing, Mahindra + 1,292
9. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM + 1,327
10. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo , KTM + 1,338, 18

LUE MYÖS: Näkökulma: Julmasti mollattu Hinni Hirvonen esitti hyvän kysymyksen (FutisUutiset.fi)