Hyundain viikonloppu Chilen MM-rallissa oli jälleen kerran mollivoittoinen. MM-taistelu alkaa olla jo ohi.

Ott Tänak johti kilpailua vielä perjantaina, mutta sitten hänen Hyundaistaan petti moottori. Edessä oli keskeytys.

Lauantaina Tänak keskeytti vielä toistamiseen, mutta tällä kertaa kyse oli puhtaasti taktisesta vedosta ja auton säästämisestä.

Mutta eipä se paljoa auttanut. Tänak sai Chilestä mukaansa vain yhden MM-pisteen ja nyt virolainen on jo käytännössä ulkona mestaruustaistelusta.

– Tämä on ollut pitkä ja turhauttava viikonloppu Chilessä. Perjantai oli vaikea, mutta siihen asti kaikki sujui meille melko hyvin, kunnes rallimme lähti raiteiltaan, Tänak summasi.

– Sen jälkeen päivät ovat olleet hankalia. Viimeisetkin rallimme ovat olleet meille haastavia, mutta olemme päättäneet viedä kauden kunnialla loppuun. Kuten aina, lähdemme myös kolmelle viimeiselle osakilpailulle täydellä sitoutumisella – toivottavasti saamme kauden päätteeksi hyviä tuloksia, Tänak jatkoi.

Tänak voitti maailmanmestaruuden Toyotalla vuonna 2019, mutta sen jälkeen virolaisella on ollut vaikeuksia löytää vanhaa ja tuttua huippuiskua.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)