Huhumylly Valtteri Bottaksen ympärillä ei ota vain laantuakseen.

Vielä jokin viikko sitten Bottaksen sopimusta ensi kaudella F1-sarjaan nousevaan Cadillac-talliin pidettiin jo varmana, mutta sittemmin on paljastunut, ettei uutinen välttämättä pitänytkään paikkaansa.

Huhumylly on jatkanut pyörimistään ja tästä voi ”syyttää” tietysti vain Cadillac-tallia. Yhdysvaltalaistiimi ei ole vieläkään virallisesti julkistanut yhtään ensi kauden kuljettajaansa.

Bottaksen lisäksi Cadillacille on yhdistetty myös muun muassa Sergio Perez, Jak Crawford, Felipe Drugovich, Jack Doohan sekä jopa Alex Dunne.

Myös Bottaksen edellisen tallikaverin, Zhou Guanyun nimi oli jossain vaiheessa esillä, mutta sittemmin häntä ei ole enää pitkään aikaan edes mainittu.

Tilanne tuntuu kuitenkin elävän koko ajan, ja parasta aikaa F1-sarjassa ajavat kuljettajat ovat tietysti ”työttömiin” kuskeihin verrattuna etulyöntiasemassa. Ja se voi olla Bottaksen kannalta myös hyvin ratkaisevaa – negatiivisessa mielessä.

– On selvää, että Gabriel Bortoletton ja Nico Hülkenbergin hyvät tulokset Stakella ovat heikentäneet sekä Zhoun että Bottaksen osakkeita, Racingnews analysoi kohtalokkaasti.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)