Rallin MM-sarjakausi jatkuu tällä viikolla Virossa. Viro palaa MM-kalenteriin nyt yhden välivuoden jälkeen.

Viro tarjoaa kovin erilaisen haasteen kuin edelliset kolme sorakisaa. Kyseessä on todella nopea sorakilpailu.

Toyotan Kalle Rovanperä on juhlinut voittoa Virossa jo kahdesti aiemmin urallaan. Rovanperällä on ollut tällä kaudella vaikeuksia, mutta nyt suomalaiskuljettaja on luottavaisin mielin.

– On hienoa palata tänä vuonna takaisin Viroon. Se on paikka, jossa saavutin urani ensimmäisen voiton MM-sarjassa, ja olemme menestyneet siellä hyvin sen jälkeenkin, joten minulla on hyviä muistoja kisasta, Rovanperä ennakoi.

Rovanperä ei ole löytänyt tällä kaudella huippuvauhtiaan kuin ajoittain. Virossa siihen on paras mahdollisuus aikoihin.

– Pidän todella paljon nopeista ja sulavasti etenevistä teistä – ne sopivat hyvin ajotyyliini, joten odotan rallia innolla, hän sanoi.

Rovanperä on luottavainen sen suhteen, että hän pystyy olemaan Virossa voittotaistelussa mukana.

– Sora-alustoilla vauhti ei ole tänä vuonna ollut aivan sillä tasolla kuin olisin toivonut, joten pidimme viime viikolla tärkeän testin Virossa, jotta pääsisimme täyteen vauhtiin ja löytäisimme parhaan mahdollisen säädön näihin nopeampiin ralleihin. Testistä jäi hyvä fiilis, ja uskon, että pystymme ajamaan vahvan kilpailun, hän luotti.

Viron MM-ralli ajetaan 17.-20. heinäkuuta.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)