Niklas Ajo asettuu kahdeksanteen lähtöriviin sunnuntaina Motegin radalla Japanissa ajettavassa Moto3-luokan kauden 14. MM-osakilpailussa. Ajo, 18, päätyi aika-ajossa sijalle 23 ajalla 2.00,386. Hän ehti ajaa sessiossa vain kymmenen kierrosta kaaduttuaan alkuminuuteilla. Ajo kiirehti vielä aamun vapaassa harjoituksessa neljä kymmenystä kovemman kierrosajan sijoittuen 11:nneksi.

– Vauhti on ihan hyvällä tasolla aika-ajon takaiskusta ja vastoinkäymisistä huolimatta. Taistelu jatkuu, vakuutti Ajo.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Ajo lähti hakemaan harjoitusten perusteella tuntuvasti parempaa sijoitusta, jonka lyhyeksi jäänyt aika-ajo hänelle loppujen lopuksi tarjosi. Suunnitelma romuttui harmittavasti jo muutaman minuutin jälkeen.

– Keula lähti alta mutkan ulostulossa. Selvisin kaatumisesta kolhuitta eikä pyöräkään saanut pahemmin siipeensä. Minua ei kuitenkaan päästetty jatkamaan matkaa ja siinä tuhraantui sitten paljon aikaa, ennen kuin saimme pyörän toista kautta takaisin varikolle.

Ajo palasi mustanpuhuvalla KTM-pyörällä tositoimiin, kun 40 minuutin mittaisesta aika-ajosta oli viimeinen neljännes jäljellä.

– Kuin kohtalon ivasta pyörässä ilmeni takajarrun kanssa ongelmaa sen lyödessä lukkoon ja jouduin palaamaan vielä kertaalleen ratavarikolle.

Ajon paras aika syntyi viimeisellä vedolla.

– Pääsin ajamaan lopussa enää puolenkymmentä kierrosta. Ja silloinhan radalla oli tälle luokalle tyypillisesti jälleen tosi paljon ruuhkaa.

Aika-ajon ykkönen oli uransa ensimmäisen paalupaikan viimeistellyt suomalaistalli Ajo Motorsportin brittikuljettaja Danny Kent lukemin 1.58,371, joista Ajo jäi kaksi sekuntia. Ajon ero kärkeen miltei tuplaantui harjoituksiin nähden.

Kent saa eturiviin rinnalleen espanjalaisen Maverick Vinalesin ja saksalaisen tiimikaverinsa, sarjaa tukevasti 51 pisteellä johtavan saksalaisen Sandro Cortesen. Kent peittosi Vinalesin 0,203 sekunnilla. Cortese tuli puolestaan 95 tuhannesosaa Vinalesin takana.

LUE MYÖS: Analyysi: Edmonton Oilersilla on dilemma nimeltä ykkösmaalivahti (Siniviiva.fi)