Entinen formula ykkösten maailmanmestari – nyt jo edesmennyt Niki Lauda esitti rajuja väitteitä Mika Häkkisestä kesällä 2000.

Lauda väitti ihan varmana tietoa, että Häkkinen olisi vaihtamassa tallia kaudeksi 2001.

– Mikan täytyy vaihtaa tallia säilyttääkseen vielä motivaationsa, Lauda väitti.

– Hän ei saa itsestään parasta irti, mikäli hän ei tartu uusiin haasteisiin, Lauda jatkoi.

Laudan lausunnot kiirivät tietysti myös Häkkisen korviin, joka iski takaisin Monacon GP:n yhteydessä 2000. Häkkinen sanoi suoraan, ettei Laudan väitteissä ole ”totuuden häivääkään”.

Häkkinen oli oikeassa. Suomalaiskuljettaja jatkoi McLarenilla myös kaudella 2001 ja lopetti sen kauden jälkeen. Vuoden 2000 MM-sarjassa Häkkisellä ei ollut myöskään mitään motivaatio-ongelmia, vaan hän taisteli tiukasti mestaruudesta Ferrarilla ajanutta Michael Schumacheria vastaan.

Vuosina 1998 ja 1999 Häkkinen voitti maailmanmestaruudet, mutta kaudella 2000 hän hävisi mestaruustaistelun ”Schumille”.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)