
Sebastian Vettelillä on meneillään todella vaikea kausi Ferrarilla. Tulokset eivät ole vastanneet odotuksia, eikä autollakaan ole voinut taistella monessakaan kisassa voitosta.
On jopa huhuttu, että Vettel jättäisi Ferrarin tämän kauden jälkeen. Ferrarin tallipomo Mattia Binotto ja Vettel ovat kiistäneet väitteet.
Binotto ilmoitti kuitenkin RTL:lle, etteivät Vettelin tulokset ole vastanneet odotuksia.
– Miten voimme häntä auttaa? Olemalla hänelle rehellisiä. Tekemällä selväksi, että odotamme häneltä enemmän. Hän ei ole ollut niin hyvä kuin voisi olla, Binotto täräytti.
Vuoden 2016 F1-mestari Nico Rosberg ilmoittaa, että Ferrarin olisi syytä katsoa peiliin.
– Ferrari on toistaiseksi ollut kykenemätön antamaan hänelle autoa, jolla hän tuntisi olonsa luottavaiseksi. Kuusi kärkikuljettajaa ovat kovassa paineessa. Tiedän sen hyvin, koska olen itsekin ollut vastaavassa tilanteessa. Mutta ihmettelen, miten Ferrari ilmaisee itseään. Mattia Binottokin kritisoi Vettelin ajotyyliä julkisesti. Se on aika brutaalia, Rosberg sanoo.
Vettel starttaa sunnuntaina Saksan Hockenheimissa ajettavaan kotikisaansa viimeisestä lähtöruudusta. Hänen Ferrariinsa tuli turbovika ennen kuin hän oli ehtinyt ajaa aika-ajoissa yhtään nopeaa kierrosta.