Vuoden 2016 formula ykkösten maailmanmestari Nico Rosberg ennustaa McLaren-tallille vielä suuria vaikeuksia.
McLarenin molemmat kuljettajat Lando Norris ja Oscar Piastri ovat tilanteessa, missä heistä jompi kumpi on kauden päätteeksi mestari.
Vielä toistaiseksi kaksikon välillä ei ole nähty kovinkaan suurta draamaa, mutta Rosbergin mukaan tämä saattaa muuttua hyvinkin pian.
– McLaren on ollut hieman onnekas, ettei heidän kuljettajistaan ole vielä tullut oikeita tappajia, Rosberg sanoi Sky F1:lle.
– He ovat vasta tulossa siihen pisteeseen, mutta eivät ole vielä perillä. Se on pitänyt tilanteen tähän asti hallinnassa.

Rosberg tietää, mistä hän puhuu. Hän itse taisteli aikoinaan useamman vuoden ajan Mercedeksellä Lewis Hamiltonin kanssa maailmanmestaruudesta ja siinä samassa kaksikon välinen ystävyys kuoli.
– Intensiivisimmät hetket ovat kuitenkin vasta edessä, sillä maailmanmestaruus on niin valtava asia. Siinä on kyse lapsuuden unelmasta, joka on vaakalaudalla.
– Panokset ovat valtavat, ja kuljettajat taistelevat joka viikonloppu. Edessä on siis paljon toimintaa.
Pientä kipinöintiä nähtiin jo Monzassa, kun McLaren ohjeisti Oscar Piastria päästämään Lando Norrisin edelleen. Piastri totteli käskyä, vaikkakin varmasti pitkin hampain.
– Nämä ovat ihan kamalia tilanteita, Rosberg sanoi.
– Mitä todella toivoisin McLarenilta on, että he istuvat alas, ottavat aikaa ja suunnittelevat etukäteen mahdollisimman monta erilaista skenaariota, ja määrittelevät ne selkeästi kuljettajilleen.






























