F1-talli McLaren on onnistunut suistamaan Red Bullin valtaistuimelta tämän ja viime kauden aikana.
McLaren pystyi haastamaan jo viime kaudella Red Bullin mestaruustaistelussa ja tällä kaudella se on jo varmistanut valmistajien mestaruuden.
Kuljettajienkin mestaruus on todennäköisesti tulossa McLarenille, sillä Lando Norris näyttää tällä hetkellä olevan kiinni mestaruudessa kaksin käsin.
Netflixin Drive to survive – sarjassa seurattiin Red Bullin ja McLarenin viime kaudella kiihtynyttä taistelua.
Sittemmin potkut saanut Red Bullin tallipomo Christian Horner joutui myöntämään kameroille kasvaneen uhan. Samalla tuli kuitenkin selväksi, ettei hän pitänyt alkuunkaan McLarenin toimitusjohtajasta Zak Brownista.
– McLarenista on tullut meille todellinen uhka. Toinen kysymys on se, että onko Zakista tullut uhka, Horner piikitteli sarjassa.
Horner haukkui sarjassa Brownia myös ”kusipääksi” ihan suoraan ja kaikista hänen lausunnoistaan kävi ilmi, ettei hän voinut sietää McLaren-pomoa.
– Formula ykkösissä on menestyjiä ja r*nkkareita. Kukaan ei halua olla r*nkkareiden puolella, Horner tykitti.






























