Formula ykkösten maailmanmestaruustaistelu olisi voinut olla jo käytännössä ohi Las Vegasin GP:n jälkeen, mutta dramaattinen käänne muutti vielä tuntuvasti asetelmia, kirjoittaa urheilutoimittaja Ville Hirvonen.

McLarenin Lando Norris ohitti ruutulipun kisassa toisena ja Oscar Piastri neljäntenä, kunnes sitten molemmat McLarenit hylättiin.

Kisan voittanut Red Bullin Max Verstappen nousi nyt entistä voimakkaammin uhkaamaan MM-sarjan kärkimies Norrisia – joskin ero on edelleen 24 pistettä.

Piastrin tilannetta episodi ei juurikaan muuttanut. Hän tuntuu edelleen olevan hukassa suorituskykynsä suhteen – ja samalla hän on edelleen hyvin pieni uhka Norrisin uran ensimmäiselle maailmanmestaruudelle.

Verstappen on ollut loppukaudesta yksinkertaisesti loistava, mutta 24 pisteen ero on edelleen merkittävä, kun kautta on jäljellä enää vain kahden osakilpailun verran.

Jotta Verstappen voisi voittaa uransa viidennen maailmanmestaruuden, pitäisi McLarenille sattua vielä toinenkin nyt nähty katastrofi eli nollakisa. En vain näe sen tapahtuvan.

Liian kilttinä läpi uransa pidetty brittikuski Norris saa kyllä kaivettua kauden kahdessa viimeisessä kisassa sen verran pisteitä kasaan, että hän pysyy kauden loppuun saakka tulikuumassa iskussa olevan Verstappenin edellä.

Ville Hirvonen

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)