Valtteri Bottaksen Cadillac-sopimus julkaistiin vihdoin tällä viikolla ja suomalaiskuski tekee ensi kaudella paluun kisatoimiin. Samalla Bottas pääsee taas leveämmän tilipussin äärelle.
Bottas jäi viime kauden päätteeksi ilman kisakuskin paikkaa F1:ssä ja joutui tyytymään Mercedeksen varakuskin rooliin. Samalla suomalaisen tulotaso putosi reippaasti, sillä varakuskien palkat ovat huomattavasti kisakuskeja alhaisemmat.
Arvioiden mukaan Bottas tienaa tällä kaudella Mercedeksellä kuitenkin seitsennumeroisen summan ollen todennäköisesti parhaiten palkattu varakuski tällä kaudella. Ensi kaudella Bottas pääsee taas nauttimaan leveämmästä leivästä.
Bottas tienasi viimeisinä vuosinaan Mercedekseltä arviolta 10 miljoonaa dollaria ja jatkoi samassa palkkaluokassa myös oltuaan Alfa Romeolla ja Sauberilla. F1-valokuvaaja Kym Illman uskoo Bottaksen pyörivän samoissa lukemissa myös ensi kaudella.
– Olen jutellut useiden F1-ihmisten kanssa ja yhteisymmärrys on se, että hänen tienestinsä Cadillacilla ovat samalla tasolla, noin 8-10 miljoonaa dollaria ja siihen bonukset päälle pisteistä ja palkintopallisijoista. Se asettaisi hänet kuskien palkkojen suhteen keskivaiheille, Illman arvioi YouTube-kanavallaan.





























