Ferrarin lauantaipäivästä formula ykkösten aika-ajoissa tuli lopulta täysi farssi. Sekä Charles Leclerc että Lewis Hamilton epäonnistuivat pahasti.
Hamilton jäi 12. ruutuun ja putosi Q3:sta ulos. Leclerc ajoi puolestaan seinään kolmannessa osiossa.
– Rehellisesti sanottuna olen tietenkin todella pettynyt, Hamilton sanoi jälkikäteen.
– Eilen auto tuntui hyvältä. Tänään lähdimme suuntaan, joka paperilla näytti meille parhaimmalta ratkaisulta, Hamilton jatkoi.
Perjantaina Hamilton ja Leclerc olivat vielä kärjessä. Se lupasi hyvää lauantaille, mutta toisin kävi.
– Vauhtimme oli kuitenkin ollut hyvää, etenimme jatkuvasti, minulla oli hyvä fiilis ja ajoin virheettömästi. Lopussa meillä ei vain ollut oikeaa rengasta alla, ja se on karua. Kaikilla edelläni olleilla oli käytössään medium, mutta minä menetin yhden mediumin jo toisessa harjoituksessa ja ohjelmamme takia jäin siinä takamatkalle, Hamilton selvitti lauantain farssia.
Mediatietojen mukaan lopussa Hamiltonin polttoaine oli jo niin vähissä, ettei hän voinut lähteä enää viimeiselle nopealle vedolle. Kysymys on siis lähinnä teoreettinen, mutta olisiko Hamilton voinut ottaa käyttöön vielä yhdet medium-renkaat?
– Olisin halunnut, Hamilton sanoi.
– Mutta he sanoivat, että niiden lämmittäminen veisi liian kauan tai jotain sellaista. Lopulta aika loppui ja sitten loppui myös polttoaine.






























