F1-kauden maailmanmestaruus on kolmen kauppa, kun Lando Norris, Oscar Piastri ja Max Verstappen taistelevat tittelistä. On pieni mahdollisuus, että kaikki kolme päätyvät tasapisteisiin.

Mestaruus on ensimmäistä kertaa katkolla tulevana viikonloppuna Qatarissa. Mikäli Norris voittaa, on hän varma mestari.

Kertaakaan F1-historiassa maailmanmestaruustaistelussa ei olla päädytty tasapisteisiin. Lähimpänä se oli vuonna 1984, kun Niki Lauda voitti tallikaverinsa Alain Prostin vain puolen pisteen erolla.

Mikäli ykköspaikalle tasapisteisiin päätyy kaksi tai useampi kuski, niin seuraavaksi vertaillaan voittojen määriä. Jos nekin menevät tasan, niin sitten kakkossijojen ja niin edelleen, kunnes jollain kuskilla on eniten korkeampia sijoituksia.

Tämänhetkisten voittojen määrässä Norris ja Piastri ovat edellä Verstappenia seitsemällä voitolla ja Verstappenilla on voitto vähemmän. Mukaan ei lasketa sprinttikisojen voittoa.

On siis täysin mahdollista, että tallit päätyvät kaikki sekä tasapisteisiin että samaan voittojen määrään. Siinä tapauksessa lasketaan kakkospaikkoja ja silloin Norrisilla on etu.

Norris on ollut kahdeksan kertaa toinen, kun Verstappen on noussut toiselle korokkeelle viisi kertaa ja Piastri kolmasti. F1-kautta on jäljellä kaksi osakilpailua.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)