Formula ykkösten tekniset säännöt muuttuvat ensi kaudeksi ja yleensä se on tarkoittanut isoja heilahteluja voimasuhteissa.
F1-autojen moottorit kokevat nyt suurimman muutoksen sitten vuoden 2014 ja turbohybridien käyttöönoton.
Tuolloin Mercedes-talli otti uusista säännöistä kaiken mahdollisen irti ja voitti peräti kahdeksan valmistajien titteliä putkeen Lewis Hamiltonin voittaessa kuljettajien mestaruuksia.
Williamsin tallipäällikkö James Vowles ei kuitenkaan usko, että historia toistaisi nyt itseään.
– En usko, että meillä tulee olemaan samanlaisia eroja moottoreissa kuin mitä nähtiin 2014, Vowles linjasi.
– En usko, että olemme lähelläkään sitä tasoa, hän jatkoi.
Säännöt tulevat tekemään selviä muutoksia myös autojen koreihin. Niissä sen sijaan saatetaan nähdä isojakin eroja.
– Kysytte, voiko kori tuoda jopa puolen sekunnin eron? Vastaus on kyllä, Vowles totesi.
– Sen näemme tällä hetkellä. Sillä puolella on yhä paljon hyötyjä hyödynnettävissä. Mihin se lopulta johtaa, sitä en vielä tiedä. Me vain yritämme tehdä parhaamme päästäksemme kärkeen, hän jatkoi.






























