Formula 1:n entinen kaupallinen johtaja Bernie Ecclestone arvosteli aikoinaan voimakkaasti Britannian entistä pääministeriä Tony Blairia poliittiseen lahjoitukseen liittyneessä kohussa. Kohuttua tapausta on muistellut Racingnews 365-sivusto.
Ecclestone lahjoitti tammikuussa 1997 miljoona puntaa Blairin työväenpuolueelle ennen saman vuoden parlamenttivaaleja, jotka Labour-puole voitti ja joiden myötä Blairista tuli pääministeri.
Myöhemmin samana vuonna Sunday Telegraph paljasti lahjoituksen, ja samalla kerrottiin Ecclestonen neuvotelleen toisesta vastaavasta summasta. Lokakuussa 1997 Ecclestone tapasi Blairin Downing Streetillä, eikä tapaamisesta pidetty virallista pöytäkirjaa.
Tapaaminen oli merkittävä, sillä Ecclestone pyrki tuolloin vaikuttamaan hallitukseen, jotta Formula 1 saisi poikkeuksen suunniteltuun tupakkamainonnan kieltoon. Hänen mukaansa kielto olisi voinut vaarantaa jopa 200 000 työpaikkaa Britanniassa.
Vain muutamaa viikkoa myöhemmin Britannian terveysministeri Tessa Jowell esitti EU:ssa, että Formula 1:lle myönnettäisiin poikkeus tupakkamainonnan kiellosta.
Kun lahjoitukseen liittyneet epäilyt nousivat julkisuuteen ja sitä alettiin pitää mahdollisena vastapalveluksena, työväenpuolue palautti Ecclestonelle tämän lahjoittaman summan. Tupakkamainonnan kielto otettiin lopulta käyttöön 2000-luvun puolivälissä.
Kolme vuotta myöhemmin kohu nousi uudelleen esiin, kun väitettiin, että Blair ja valtiovarainministeri Gordon Brown eivät olleet kertoneet totuutta siitä, mitä he tiesivät lahjoituksesta ja milloin päätös poikkeuksen hakemisesta tehtiin.
Alun perin väitettiin, että päätös tehtiin viikkoja Ecclestonen ja Blairin tapaamisen jälkeen. Myöhemmin julkistetut Downing Streetin muistiot kuitenkin osoittivat, että Blair oli antanut ohjeen poikkeuksen edistämisestä jo muutaman tunnin sisällä tapaamisesta.
Ecclestone uskoi, että osapuolet olivat sopineet pysyvänsä hiljaa asian yksityiskohdista, mutta koki Blairin rikkoneen tämän sopimuksen.
– Harvoin kadun tekemisiäni, mutta olen pettynyt siihen, ettei Blair pitänyt sanaansa, Ecclestone sanoi Sunday Timesille.
– Sanoin heille, että vaikka minut asetettaisiin seinää vasten konekiväärin eteen, en vahvistaisi enkä kiistäisi mitään lahjoitukseen liittyvää.
Ecclestone kertoi Blairin tiimin luvanneen toimia samalla tavalla, mutta koki pääministerin toimineen toisin.
– Seuraavaksi Blair alkoi puhua. Sain tietää siitä sattumalta. Se oli ala-arvoista käytöstä.
Tapaus jäi yhdeksi Britannian politiikan ja Formula 1:n historian puhutuimmista kohuista.

































