MotoGP-luokan ehdottomaan tähtikaartiin jo monen vuoden ajan lukeutunut italialaiskuljettaja Andrea Dovizioso, 34, on tehnyt kovan päätöksen. Hän aikoo pitää välivuoden kilvanajosta kaudella 2021.
Dovizioso on kilpaillut Ducatin tehdastiimissä vuodesta 2013 lähtien ja saavuttanut kolme kertaa kuninkuusluokan MM-hopean.
Jatkosopimusta ei kuitenkaan enää Ducatin kanssa syntynyt ja kokeneelle kuljettajalle ei tullut muualta riittävän motivoivia tarjouksia.
Dovizioso yhdistettiin ainakin Hondan, Yamahan ja KTM:n testikuljettajaksi. Hänelle olisi ollut tiettävästi tarjolla myös kisakuskin paikka Aprilialla.
– Olen saanut parin viimeisen kuukauden aikana useampia tarjouksia testikuljettajan töistä. Olen kiitollinen saamastani huomiosta valmistajien taholta. Olen kuitenkin päättänyt olla tekemättä mitään sitoumuksia ja olen toistaiseksi vapaa virallisista sopimuksista, Dovizioso muotoilee tilanteensa sosiaalisessa mediassa.
– Minulla on yhä valtava intohimo ajamiseen. Haluan yhä voittaa. Palaan MotoGP:hen, kun löydän projektin, jolla on sama intohimo ja tavoitteet kuin minulla, Dovizioso jatkaa.
Dovizioso on tämän kauden MM-sarjassa kuudentena pistein 117. Huipputasaisen MotoGP-luokan kärkipaikkaa pitää hallussaan Suzukin espanjalaiskuljettaja Joan Mir pistein 162.
































