MotoGP-luokan tähtikaartiin vuodesta 2011 lähtien lukeutunut brittikuljettaja Cal Crutchlow, 35, on tehnyt ison, mutta odotetun päätöksen. Pitkä kisakuljettajan ura päättyy tähän kauteen.

Crutchlow on kilpaillut kuninkuusluokassa Yamahalla, Ducatilla ja vuodesta 2015 lähtien yhtäjaksoisesti Hondalla.

Crutchlow ei poistui kuitenkaan täysin pois kuvioista, sillä Yamaha julkisti tänään, että Man-saaren miehestä tulee heidän testikuljettajansa.

– Tiedän, että tein oikean päätöksen. Keskustelin tästä tietysti perheeni kanssa. Vaimoni Lucy tiesi, että halusin tehdä tämän päätöksen. Kerroimme tänään tyttärellemme Willowille, että isä ei kilpaile enää ensi vuonna. Auton takapenkillä ollut tyttäreni kysyi, ”tarkoittaa se sitä, että isä on jatkossa enemmän kotona.” Vastasin kyllä ja hän itki ilonkyyneleitä, Crutchlow kertoo itsekin tunteet pinnassa.

LUE MYÖS: Sami Pajari teki yhden asian harvinaisen selväksi – Juha Kankkunen näytti vihreää valoa (RalliF1.fi)