Rallin MM-sarjan kausi huipentuu tulevana viikonloppuna, kun kauden viimeinen osakilpailu ajetaan Saudi-Arabiassa.
Ralli ei ollut ehtinyt edes alkaa, kun tuomaristo joutui jo ensimmäisen kerran puuttumaan kuljettajien tekemisiin.
Hyundain tähtikuljettaja Thierry Neuville sortui ajamaan ylinopeutta nuotituksen aikana ja sai tästä rangaistuksen.
Neuvillen kerrotaan ajaneen 91 kilometriä tunnissa alueella, missä suurin sallittu nopeus oli 80 kilometriä tunnissa.
Neuville sai tästä 275 euron suuruiset sakot. Hänen tuloillaan ne eivät tietysti tunnu missään.
Neuville on sarjan hallitseva maailmanmestari, mutta ei ole sitä enää kauaa. Belgialainen on menettänyt mahdollisuutensa jo tämän kauden mestaruuteen.
Tämän kauden mestariksi kruunataan saudeissa MM-sarjaa kolmen pisteen erolla johtava Toyotan Elfyn Evans, toisena sarjassa oleva Sébastien Ogier – tai sitten 24 pisteen päässä kärjestä oleva Kalle Rovanperä. Rovanperän mestaruus vaatisi kuitenkin häneltä nappionnistumista ja samaan aikaan Evansin ja Ogierin pitäisi ajautua ongelmiin.






























