Suomen formulalupaus Tuukka Taponen ei viime kaudella menestynyt Formula 3-sarjassa odotetusti.
Taponen oli sarjan loppupisteissä yhdeksäs. Hän ei voittanut yhtään kilpailua.
Entinen F1-ajaja Mika Salo toteaa Atleetin Panu Markkasen haastattelussa Sportivo TV:lle, että 2026 Taposen on menestyttävä.
– Tuukka on nopea ollut aina. Viime kausi oli pettymys. Tää tulee olemaan tosi tärkeä kausi Tuukalle, Salo kertoo.
Salo painottaa, että tiiminvaihdos voi tehdä Taposelle hyvää.
– Mä luulen, että toi tiimi, missä Tuukka viime kaudella oli, ranskalainen ART, ei oikein sopinut Tuukalle. Ranskalainen toimintatapa.
– Nyt ollaan hollantilaisessa tiimissä. MP Motorsport, mikä on vähän kansainvälisempi. Siellä on enemmän ihmisiä ympäri maapalloa. Mä luulen, että se toimii Tuukalle paremmin. Salo jatkaa.
Salo painottaa, ettei toiseen heikkoon kauteen ole Taposella enää varaa. Muuten urakehitys hyytyy.
– Tänä vuonna on tultava tulosta, jos toisena vuotena Formula 3:ssa ei pysty voittamaan kisoja tasaiseen tahtiin. Tulee olemaan vaikeaa jatkaa.
Taposella on yhä takanaan Ferrarin tuki. Salo kehuukin Ferrarin toimintaa.
– Ferrarin junioriakatemia on mun mielestäni toiminut hyvin ainakin tähän asti. Ne eivät ole antaneet mitään älytöntä painetta. Ne treenaa, opastaa, neuvoo. Antaa kuskille vapaat kädet tehdä oma suoritus. Kaikki treeniohjelmat tulee sitä kautta. Tuukka on hyvissä käsissä ainakin toistaiseksi vielä.
– Tärkeää, että Tuukka menestyy tänä vuonna, jotta Ferrari pysyy siellä takana, Salo lisää.






























