Formula ykkösissä 1994-2002 kisannut Mika Salo muistelee Piippuhylly-podcastissa entistä tallikaveriaan Eddie Irvineä.
Salo ja Irvine kisasivat samaan aikaan Ferrarilla 1999. Michael Schumacherin jalka murtui Silverstonen kisan kolarissa ja Salo hankittiin Schumin tuuraajaksi.
Salon tehtävänä oli auttaa Irvine maailmanmestariksi. Salo olisi voittanut Saksan Hockenheimin kisan, mutta hän päästi Irvinen lopussa edelleen.
Salo kertoo saaneensa voittopokaalin Irvineltä itselleen. Salon mukaan Irvine sanoi podiumilla että ”tää kuuluu sulle”.
Salolla oli pitkään hallussaan sekä kisan voittopysti että kakkossijan pysti, mutta Irvine pyysi häntä antamaan pystin myöhemmin takaisin. Salo hyvillä mielin lähettikin kakkospalkinnon Irvinelle. Pystistä oli jossain juhlissa katkennut osa, joten Irvine sai rikkinäisen pystin.
Salo on yhä tekemisissä Irvinen kanssa. Nykyään Irvine asuu Bahamalla, mutta viettää paljon aikaa Miamissa, jossa Mika ja Eddie näkivät viimeksi lounaan merkeissä.
Salon mukaan Irvine haki hänet aivan paskana olevalla mopolla. Kaverukset matkasivat samalla mopolla italialaiseen ravintolaan missä oli muovipöytäliinat. Siellä Irvine tarjosi Salolle kahden dollarin minestronekeiton.
Salon mukaan Irvine on todella pihi mies. Rahasta ei ilmeisesti Irvinellä ole kiinni, koska hän tienasi F1:ssä 1994-2002 miljoonia ja on kilpa-ajouransa jälkeen menestynyt bisneksissään.
Irvine ei pystynyt Salon avulla voittamaan 1999 mestaruutta. Mestaruuden vei Mika Häkkinen.






























