Rallisprintin SM-sarjan viimeinen osakilpailu kaudella 2024 ajettiin lauantaina SM Oili Jalonen Sprintissä. Mestaruuksista kaksi oli ratkennut jo ennen viimeistä kisaa, mutta vielä neljä oli jaossa Laitilan Vidilänkylässä ajetussa kisassa.

Kaksivetoisten yleisessä sarjassa Mika Lemmetti (LaihUA) oli hallinnut kauden tapahtumia ja saapui Laitilaan plakkarissa luokkavoitot kauden jokaisesta osakilpailusta. Mestaruuden ottaminen oli siis täysin omissa käsissä.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Luokassa 2 BMW 325:lla kilpaileva Lemmetti ei erehtynyt Laitilassakaan. Tuloksena luokkavoitto täysin ylivoimaisella, yli 20 sekunnin erolla. Ja kun yleiskilpailussa sijoitus oli lopulta toinen, pääsi Lemmetti juhlimaan uransa toista kaksivetojen Suomen mestaruutta 60,5 SM-pisteellä.

PokyUA:n Juha Lusa starttasi kisaan kahden pisteen takamatkalta. Toyota Starlet kiisikin Laitilassa komeasti luokkavoittoon ja yleiskisan kolmanneksi. Näin Lusan loppupisteet kirjattiin samoille numeroille kuin Lemmetin.

Rallisprintin SM-sarjassa lopulliseen pistepottiin huomioidaan kuudesta osakilpailusta viiden parhaimman pisteet. Mestaria jouduttiin hakemaan tässä tasapisteiden tapauksessa loppupisteistä pudotetusta osakilpailusta, sillä kaksikon viisi parasta kisaa olivat täysin identtiset. Tämä käänsi edun Lemmetille, jolla on pelkkiä luokkavoittoja täysillä pisteillä tältä kaudelta. Lusan tilaistoista löytyy puolestaan yksi kakkossija.

Pronssille nousi Laitilassa yleiskisan voittanut Ville Reuter (KaMK) Volvo S40:llä, kultainen ananas meni tänä vuonna Jere Pensaalle (LaihUA).

Nelivetojen yleisessä Rasmus Tuominen (AUK J-äijät) ja Tuukka Hallia (MäntsMK) ratkoivat mestaruuden. Molemmat olivat ajaneet tähän asti pelkkiä luokkavoittoja ja jakoivat kärkipaikkaa 55 pisteellä. Todellista taistelua ei lopulta saatu, kun Tuominen joutui Laitilassa taipumaan luokassaan kolmanneksi.

Hallia pääsi näin tuulettamaan täydellä 60,5 SM-pisteen potilla jo kolmatta perättäistä nelivetojen Suomen mestaruuttaan, joka tuli näytöstyyliin. Mitsubishi laukkasi nimittäin kauden jokaisessa osakilpailussa koko kilpailun nopeimaan aikaan. Tuominen kesti 55 pisteellään kuitenkin hopealle ennen Aarni Mertasta (KajUA), joka keräsi kauden aikana 49,5 pistettä.

Kilpailukokemukseen perustuvassa junioreiden SM-sarjassa mestaruutta kauden päätteksi juhli Ari-Pekka Koivisto (YUA). Koivisto voitti sarjan viime vuonnakin, joten mestaruus on BMW M3 -kuskille toinen perättäinen. Yhden kilpailun tällä kaudella väliin jättänyt Koivisto voitti loput viisi kisaa ja pistepottiin merkattiin näin maksimit, eli 60,5. Junnuhopeaa 58,5 pisteellä otti Juho Väisänen (PuMK/UA) ja pronssia 51 pisteellä Aki Ala-Varvi (JaMoKe/UA).

Senioreiden mestariksi ajoi Veini Kämppi (MhMK), joka oli Laitilassa myös nopein sarjassaan. Mestaruus irtosi viiden pisteen erolla Jukka Lifländeriin (ImUA). Veijo Viitanern (RaaUA) kuittasi viimeisen mitalisijan ennen Tarmo Ollilaa (NokUAUA).

Naisissa ja nuorissa mestaruudet olivat ratkenneet jo ennen kauden päätöskisaa. Raahen UA:n Meiju Viitanen kävi vielä kuin kirsikaksi kakun päälle voittamassa Laitilan osakilpailussa luokkansa, eikä mestarista jäänyt näin mitään epäselvyyksiä. Hopeaa ottaa Kaisa Sistonen (NokUA) ja pronssia Marjo-Riitta Mansikkamäki (HämUA).

Nuorten mestari Ville Vatanen (K-KUA) ei ollut enää Laitilassa mukana. Poissaololla loistivat myös hopeamitalisti Miska Tuomisto (KeurUA) ja pronssimitalisti Aaron Holopainen (TTR). Luokkavoiton viimeisessä kisassa nappasi Veikka Koskinen (EurUA).

Suomi Cupin puolella BMW Rallisarjan mestariksi ajoi Ville Mäntynen (AUK J-äijät) ja joukkuekisassa mestaruutta juhlii Raakateippi, jossa ajoivat Lemmetti, Hallia ja Pensas.

Lähde: Tiedote. Kuva: Janette Taskinen/AKK

Lue myös:Ferrarin ex-pomo täräytti – ei olisi pestannut Lewis Hamiltonia

LUE MYÖS: Näkökulma: Juhannuksena kuollut Lämäri-elokuvan mies piinasi suomalaisia (KiekkoUutiset.fi)