F1-talli Alpine on pestannut Kush Mainin uudeksi vara- ja testikuskikseen. Hän ajaa tällä hetkellä F2-luokassa.

Entinen F1-mestari Mika Häkkinen otti 24-vuotiaan intialaiskuskin siipiensä alle ennen viime kautta. Häkkinen toimi Mainille mentorina tehtävänään valmistaa häntä kohti kuninkuusluokkaa.

– Uskon, että ensi vuonna oma ja tallin lähestyminen on paljon rakenteellisempaa Mikan ansiosta. Käytössäni on valmentaja, joka valvoo ruokavaliotani ja henkinen valmentaja, joka huolehtii kaikesta mitä kisaviikonloppuna tapahtuu.

– Periaatteessa Mikan tapa toimia on sellainen, jossa kaikki muu jää pois ja kuljettajalla on vain yksi työ, Maini totesi Häkkisen roolista yhteistyön alettua syksyllä 2023.

Samaan aikaan Maini liittyi Alpinen akatemiatalliin. Viime kaudella hän ajoi F2-luokassa yhden voiton ja viisi palkintopallisijaa. Hän jatkaa tällä kaudella edelleen F2-luokassa. 

Mainin lisäksi Alpinen testi- ja varakuskeina toimivat tällä kaudella Franco Colapinto, Paul Aron ja Ryo Hirakawa.

LUE MYÖS: Näkökulma: Erotuomarin lahja silotti HJK:n tien ensimmäiseen voittoon (FutisUutiset.fi)