Valtteri Bottas ei ole juuri saanut mielenrauhaa tämän kauden aikana, kun huhut hänen tulevaisuudestaan ovat pyörineet pitkin kautta ja hänen jokainen suorituksensa on suurennuslasin alla. F1-mestari Mika Häkkinen on noussut puolustamaan maanmiestään.
Bottas on ajanut Mercedeksellä 55 kertaa palkintopallille ja auttanut tallin neljään peräkkäiseen valmistajien mestaruuteen. Häkkisen mukaan Bottas on ollut myös ratkaisevana tekijänä puskemaan Lewis Hamilton siihen vauhtiin millä hän on ajanut.
– Olen lumoutunut siitä mitä F1:ssä vaaditaan menestykseen. Se on yksi syy miksi seuraan sitä niin tarkasti. Joten, kun näen epäreiluja kommentteja Valtteri Bottasta kohtaan, voin nostaa esiin perspektiiviä omasta kokemuksestani, Häkkinen kirjoittaa Motorsportin kolumnissaan.
– Tiedän millaista on ajaa sukupolven suurinta ajajaa vastaan – minun tapauksessani Ayrton Sennaa – ja työskennellä erittäin kilpailullisten tallikavereiden kanssa läpi urani.
Häkkinen ajoi urallaan Sennan lisäksi muun muassa myös Johnny Herbertin, Martin Brundlen, Mark Blundellin, Nigel Mansellin ja David Coulthardin tallikaverina. Häkkinen korostaa tallikaverin merkitystä koko tallille ja toiselle kuskille.
– Tiimityö kuljettajien kesken on erittäin tärkeä aspekti kärkijoukkueissa. Mercedes tietää paremmin kuin kukaan, mitä voi tapahtua, jos kaksi kuskia tappelee keskenään. Yksi Valtterin tehtävistä on ollut työskennellä Lewisin rinnalle, puskea mahdollisimman kovaa, mutta samanaikaisesti pitää kommunikaatio yllä.
Häkkinen suitsuttaa Bottasta siitä, miten hän on pitänyt malttinsa vaikeina aikoina.
– Lewisin tallikaverina hänellä on kovin mahdollinen vastustaja vierellään. On ollut uskomatonta nähdä kuinka rauhallinen, kontrolloitu ja päättäväinen Valtteri on ollut. Kuinka kovaa hän on jatkanut työntekoa huolimatta haasteista ja helposta kritiikistä. Hän vain keskittyy hyökkäämään jokaisena viikonloppuna niin kovaa kuin pystyy, ja antamaan parastaan tallille.
– F1-kisan voittamisessa ei ole mitään helppoa. On se sitten 20 kilpailua kuten minulla tai yhdeksän Valtterilla. Se on vieläkin vaikeampaa, kun sinulla on moninkertainen maailmanmestari viereisessä pilttuussa.
– Mille tahansa voittamaan pyrkivälle tallille, tallikavereiden välinen harmonia ja fokus on tärkeä ainesosa. Se on yksi syy, miksi Valtteri ansaitsee enemmän arvostusta kuin mitä hän on saanut, Häkkinen kirjoittaa.































