Mercedesin tallia edustava Englannin George Russell on onnistunut voittamaan tänä vuonna yhden osakilpailun.

Saksalaistallin autosta Russell on saanut hyvin tehoja irti, sillä englantilainen on MM-sarjassa sijalla neljä, kun kesätauko päättyy tulevana viikonloppuna Hollannissa.

Russell on tällä hetkellä 27-vuotias ja monille 27-vuotias F1-kuljettaja on jo vanha. Russell pohtii, että lajin seitsenkertainen maailmanmestari Michael Schumacher oli 31-vuotias napatessaan ensimmäisen mestaruutensa vuonna 2000.

– Se on mielenkiintoista, sillä aina sitä ajattelee mitenkä dominoivia Schumacher ja Ferrari oli silloin 2000-luvun vaihteessa. Tämä kertoo minulle vain sen, että pitää pysyä motivoituneena ja että mahdollisuus maailmanmestaruuden voittamiseen tulee vielä joku vuosi.

Russell on urallaan ajanut kuusi kertaa paalulle ja voittanut yhteensä neljä osakilpailua.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)