Mercedeksen F1-talli on vahvistanut kuljettajakokoonpanoaan. Talliin liittyy mukaan Theo Pourchaire.
Ranskalaiskuski siirtyy Mercedekselle kehityskuljettajan roolissa. Aiemmin hän toimi muun muassa Sauberin akatemiassa.
Pourchaire voitti vuonna 2023 F2-luokan mestaruuden, mutta ovet kuninkuusluokkkaan eivät ole auenneet. Hän on kartuttanut kokemusta myös IndyCarista, kestävyysluokassa.
Mercedes-tehtäviensä lisäksi hän ajaa tulevalla kaudella täyden kauden Formula E:ssä.
Mercedeksen varakuskina tällä kaudella toimii Fred Vesti. Kisakuskeina jatkavat George Russell ja Kimi Antonelli.

































