McLaren on hallinnut F1-sarjaa tällä kaudella ylivoimaisesti. McLaren ajaa Mercedeksen moottoreilla.
McLarenilla oli pitkä suhde Mercedeksen kanssa, kun se oli toimittanut tallille moottorit vuodesta 1995 lähtien, mutta kausina 2015-2017 McLaren kulki Hondan myllyllä ja Renaultilla vuodet 2018-2020. Kaudesta 2021 lähtien McLaren on luottanut jälleen Mercedeksen voimanlähteisiin.
McLaren teki vuonna 2019 päätöksen siirtyä takaisin Mercedekselle sen jälkeen, kun sen sopimus Renaultin kanssa tuli päätökseen. Mercedeksen F1-tallin pomo Toto Wolff ei olisi halunnut antaa McLareneille moottoreita, mutta Mercedeksen puheenjohtaja Ola Källenius liputti McLarenin puolesta.
– Tiedän, ettei Toto Wolff halunnut tätä McLarenin diiliä. Hän ei kuitenkaan voinut estää sitä silloin, koska Andreas Seidl tiesi, ettei Renaultilla pääsisi pidemmälle.
– He tarvitsivat Mercedeksen moottoreita seuraavan askeleen ottamiseksi. Silloin Mansour Ojjeh, McLarenin osakkeenomistaja legenda, oli vielä elossa ja hän käytännössä teki diilin suoraan Mercedes-pomo Ola Källeniuksen kanssa, joka on itse ollut aina McLarenin fani, F1-journalisti Ralf Bach paljasti F1-Insiderissa.
Nyt McLaren kulkee kohti kuljettajien ja merkkimestaruutta samaan aikaan, kun Mercedes itse tuskailee oman autonsa nopeuden kanssa.






























