Formula ykköset viettävät parhaillaan kesätaukoa ja kausi jatkuu elokuun lopulla Hollannista.

Mercedeksen kausi on toistaiseksi ollut vaihteleva. Mukaan on mahtunut hyviä suorituksia, mutta myös selkeitä epäonnistumisia.

Kesätauon aikana jokaisella tiimillä on kuitenkin mahdollisuus ladata akkunsa täyteen ja lähteä kovalla innolla kohti kauden jälkimmäistä puoliskoa.

– On täysin ansaittua, että kaikilla talleilla on tämä kahden ja puolen viikon tauko, sillä matkustamisen ja viikonlopputöiden takia kaikki ovat melko uupuneita. Sitten lähdemme taas liikkeelle – suoraan Zandvoortiin kauden toista puoliskoa varten, joka sisältää paljon kaukokilpailuja jännittävissä paikoissa, Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff totesi.

Wolff uskoo vakaasti, että Mercedes tulee olemaan kauden jälkimmäisellä puoliskolla hyvin vahva.

– Meidän tiimimme osalta uskon, että olemme hyvässä asemassa taistelemaan kovaa. Autossa on vihdoin taas vauhtia, kuljettajat ovat hyvässä kunnossa ja oikeassa mielentilassa. Odotan todella innolla kauden jatkumista, Wolff linjasi.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)