Mercedeksen F1-kuljettaja George Russell palasi Kanadan GP:n voittonsa jälkeen karulla tavalla todellisuuteen Itävallassa. Russell oli koko viikonvaihteen ajan kuin myrkyn niellyt Spielbergissä.
Russell ajoi viidenneksi aika-ajoissa ja samalle sijalle kisassa. Ne olivat häneltä ja Mercedekseltä tällä kertaa ehdoton maksimi.
– Tulokset kuulostavat paremmilta kuin todellisuus, Russell purkaa turhautuneena tuntojaan Motorsport-Totalilla.
Russell tietää tasan tarkalleen, kuinka vaikeaa kesäkausi tulee olemaan hänelle. Mercedes pelittää viileämmässä kelissä, mutta kun on kuumempaa, helteestä puhumattakaan, niin Mersu uhkaa valahtaa keskikastin tallien joukkoon.
Tallipäällikkö Toto Wolff heittikin taannoin, että Mercedeksestä tulisi mestari, jos F1:ssä ajettaisiin talvisarja.
Kuuman pinnan lisäksi Red Bull Ringin radan karkea asfaltti oli sekin täyttä myrkkyä Mercedekselle.
– Se oli kamalaa! Minun piti taistella keskikastin autoja vastaan. Meillä ei ollut vauhtia. Päädyin minuutin voittajan taakse – luulen, että se kertoo kaiken. Odotin vaikeaa kilpailua, mutta se oli vielä pahempi kuin pelkäsin, Russell myöntää.
Russell oli vain osallistumassa Itävallassa.