Mercedeksen F1-tallin työntekijöiden kerrotaan olevan yllättyneitä ja samalla huolissaan siitä, että tallipäällikkö Toto Wolff ei ole vahvistanut vieläkään ainuttakaan kuljettajasopimusta kaudelle 2026.
Wolff on korostanut jo pitempään, että jatkosopimus George Russellin kanssa on selviö, mutta siitä huolimatta sen julkistaminen on viivästynyt.
Mercedeksen väki on syystäkin hämillään: missä todellisuudessa mennään Russellin jatkodiilin osalta?
Wolff ja Russell ovat tiettävästi päässeet yhteisymmärrykseen mallia 1+1 olevasta sopimuksesta, mutta yksi asia yhä hiertää.
Russellin, 27, kerrotaan vaativan uuteen sopimukseen huomattavasti nykyistä vähemmän pr- ja markkinointipäiviä, joita hänellä on nykyisessä sopimuksessaan useampia kymmeniä.
– Brittikuski on yksinkertaisesti turhautunut siihen, kuinka paljon aikaa kaikki hänen markkinointi- ja mediatehtävänsä vaativat, Blick kirjoittaa.
Russellin tallikaveri Kimi Antonelli, 18, ei ole hänkään vielä vetänyt nimeään jatkosopimukseen, tai sitten sitä ei ole vielä vain haluttu julkistaa.
Antonelli jatkaa varmuudella Mersulla, vaikka Wolff onkin sättinyt tätä kovin sanankääntein viime aikoina. Wolff ei kuitenkaan harkitse Antonellin lainaamista toiseen F1-talliin ensi vuodeksi.






























