McLaren otti merkittävän askeleen eteenpäin Formula 1 -kaudella, kun talli nousi ensimmäistä kertaa kärkeen Miamin GP -viikonlopun sprinttiaika-ajoissa.
Lando Norris ajoi paalupaikalle, ja tallikaveri Oscar Piastri täydensi vahvan suorituksen kolmannella sijallaan. Väliin kiilasi Mercedeksen Kimi Antonelli, joka nappasi toisen lähtöruudun.
McLarenin nousu ei tullut tyhjästä. Talli hyödynsi viiden viikon kilpailutauon kehitystyöhön, ja Miamiin tuodut päivitykset näyttävät osuneen kohdalleen.
Tallipäällikkö Andrea Stella oli tyytyväinen näkemäänsä, vaikka muistutti viikonlopun olevan vielä alkuvaiheessa.
– On vielä hyvin aikaista, mutta olemme saaneet rohkaisevia merkkejä siitä, että päivitykset toimivat odotetusti. McLarenin väki on tehnyt erinomaista työtä niiden suunnittelussa, valmistuksessa ja käyttöönotossa, Stella sanoi.
Stellan mukaan kehitys näkyy selvästi kierrosajoissa, mutta erot kärjessä ovat edelleen pieniä.
– Tämä on selvä parannus suorituskyvyssä, mutta Mercedes on yhä hyvin lähellä. Samalla on hyväksi lajille, että useampi talli on kilpailukykyinen – Red Bull, Ferrari ja nyt myös McLaren.

































