Vääjäämätön on tapahtumassa. McLaren-kuljettajien välinen formula ykkösten MM-taistelu on viimein eskaloitumassa oikein kunnolla.

Sunnuntaina ajetussa Singaporen GP:ssä Lando Norris ja Oscar Piastri kolaroivat heti kisan alussa, ja Piastri oli tuoreeltaan sitä mieltä, että osuma oli täysin Norrisin vika.

Kisan jälkeen Piastri oli jo hieman rauhoittunut, mutta mitään varsinaista synninpäästöä hän ei ainakaan vielä tallikaverilleen antanut.

– Oli tietysti vaikea kisa ja vaikea ensimmäinen kierros, Piastri aloitti Sky Sportsin haastattelussa.

– En ole nähnyt vielä uusintaa tilanteesta. Tiedän vain sen, miltä tilanne autossa tuntui, joten täytyy katsoa tilanne vielä uudestaan, Piastri jatkoi.

McLarenilla oli joka tapauksessa syytä juhlaan Singaporessa. Talli varmisti nimittäin Norrisin kolmannen ja Piastrin neljännen sijan myötä toisen peräkkäisen valmistajien mestaruuden.

– Tämä on kuitenkin upea ilta koko tallille. Ei ollut se kilpailu, jota toivoin, mutta tiimin kannalta tämä on monen vuoden työn huipentuma – ei vain tämän kauden. Olen todella ylpeä saadessani olla osa tätä ja ylpeä siitä, että saan olla mukana, Piastri sanoi.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)