McLaren oli kaikkien papereissa selvä suosikki Unkarin GP:n aika-ajoon. Niin vahvasti talli dominoi Hungaroringin harjoituksia.
Ferrarin Charles Leclerc onnistui kuitenkin lyömään McLaren-kuskit aika-ajossa. Kakkoseksi ajanut Oscar Piastri taipui 0,026 sekuntia monacolaiselle.
Asiantuntijat hämmästelivät, mitä oikein tapahtui. Piastri esitti oman teoriansa aika-ajon jälkeen.
– Luulen, että tuuli vaihteli paljon. Aina kuulostaa vähän säälittävältä syyttää tuulta, mutta se kääntyi 180 astetta aika toisen ja kolmannen osion välillä, ja se teki monista mutkista aivan erilaisia tuntumaltaan.
– Olosuhteissa oli vaikea arvioida, miten ajaa, eikä suorituksenikaan ehkä ollut paras mahdollinen. Olin yllättynyt, ettemme pystyneet ajamaan kovempaa, myönsi australialainen.
– Toinen sija on silti ihan hyvä lähtöpaikka, joten katsotaan, mitä saadaan aikaan huomenna, päätti Piastri.






























