F1-talli Ferrarin kausi on ollut toistaiseksi vaikea. Ferrari on kärkiviisikon tiimeistä ainoa, millä ei ole vielä voittoa tältä kaudelta.
McLaren-pomo Andrea Stella uskoo kuitenkin vakaasti, että tuo tilasto voi vielä muuttua – mahdollisesti piankin.
– Unkarin aika-ajossa nähtiin, että heillä oli mahdollisuudet paalupaikkaan. Kisassa emme säästelleet ensimmäisellä stintillä – ajoimme niin kovaa kuin pystyimme, ja Charles Leclerc hallitsi kilpailun johtoa varsin määrätietoisesti. En siis ole yllättynyt, Stella sanoi.
– Uskon, että Ferrari tulee taistelemaan voitoista loppukauden ajan. Jos jokin yllätti, niin se, miten kilpailun viimeiset vaiheet kehittyivät. En ole varma, oliko Leclercin autossa jokin ongelma, Stella jatkoi.
Stellan mukaan Ferrari tulee muodostamaan loppukauden aikana selkeän uhan McLarenille.
– Mutta ehdottomasti jokaisessa loppukauden kisassa meidän on huomioitava, että aika-ajoissa ja kilpailussa joudumme taistelemaan Ferraria vastaan, Stella sanoi.
Valmistajien mestaruustaistelussa Ferrari tuskin kuitenkaan pystyy enää uhkaamaan McLarenia. McLaren on napannut 14 osakilpailusta 11 voittoa ja sillä on tukevat piste-erot molemmissa sarjoissa.
– Meidän on otettava huomioon myös Mercedes, Stella jatkoi.
– Max [Verstappen] oli Unkarissa hieman ulkona voittotaistelusta, mutta olen varma, että Max löytää keinon kamppailla voitoista. Tässä lajissa mikään ei ole koskaan itsestään selvää, Stella muistutti.






























