McLarenin Lando Norris lähti tähän F1-kauteen mestarisuosikkina, mutta hieman yllättäen Oscar Piastri onkin ollut tallin ykköshevonen tällä kaudella.

Vaikka Norris voitti kauden ensimmäisen kilpailun, ajautui hän sen jälkeen vaikeuksiin Piastriin nähden. Australialainen vei nimiinsä neljä seuraavaa viidestä osakilpailusta.

Viime aikoina Norris on kuitenkin ollut paremmassa vireessä, ja hän on tällä hetkellä yhdeksän pisteen päässä Piastrista kuljettajien MM-sarjassa.

– Landolla saattaa olla hieman enemmän kokemusta kilpailumäärissä. Hän aloitti kauden Australiassa vahvasti, mutta myös Oscar oli siellä mukana kärkitaistelussa. Oscar menetti pisteitä Australiassa vain siksi, että radan loppuosassa alkoi äkisti sataa. Yksi Oscarin vahvuuksista on oppia erittäin nopeasti, McLaren-pomo Andrea Stella kertasi.

Stella myönsi, että McLaren teki kauden alussa autoonsa sellaisia muutoksia, mitkä eivät olleet ollenkaan Norrisin mieleen.

– Tänä vuonna meidän on tunnustettava, että teimme auton lanseerausversioon muutoksia, jotka itse asiassa vaikuttivat Landon ajotyyliin, hän paljasti.

– Teimme päivityksiä, joiden seurauksena nyt Landon ja Oscarin auton säädöt eroavat hieman toisistaan, hän jatkoi.

Nyt McLaren-kaksikko on kuitenkin samalla tasolla. Samalla ja hyvällä tasolla.

– Tämä tekee tilanteesta loistavaa seurattavaa F1:ssä. Se oli tavoitteemme, ja uskon, että kauden loppu tulee olemaan erittäin mielenkiintoinen, hän päätti.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)